Jälleen koittaa aika kun koulut päättyvät ja oppijat voivat aloittaa ansaitun kesäloman. Toiset juhlivat valkolakkia, toiset valmistumista ammattiin. Joillakin päättyy yksi vaihe elämässä ennen uuden alkua. Pienemmillä koittaa koulutaipaleen aloitus ensi syksynä, toisilla yläkouluun siirtyminen tai peruskoulusta siirtyminen toiselle asteelle kesäloman jälkeen, ja muilla pieni tauko opin tiellä.

Itselleni koulumaailma on ollut hyvinkin merkittävässä osassa aina ensimmäisestä luokasta tähän päivään saakka. Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun, jonka jälkeen työelämään, ja kaikki työpaikkani kesätöitä sekä nykyistä sinappitehdasta lukuun ottamatta ovat olleet hyvinkin vahvasti kytköksissä opiskeluun. Valmistumiseni jälkeen olin muutaman kuukauden töissä Kaarinan kaupungin yksikössä jossa toimi myöskin erityisoppilaiden ryhmä. Sen jälkeen suoritin siviilipalvelusta Puolalanmäen koulussa, jonka jälkeen siirryin Avoimen yliopiston palvelukseen, jossa työskentelin kymmenisen vuotta vahvasti opetuksen ja oppimisen parissa, jonka jälkeen toiset kymmenisen vuotta koulutusalan yritysten palveluksessa kehittäen verkko-oppimisen käytänteitä ja auttamassa opettajia opetuksen monimuotoistamisessa.

Ja koska varsinaiset omat opintoni jäivät melko lyhyeksi kun siirryin työelämään, niin olen työn ohella myös opiskellut. Avoimessa yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä, oppisopimuksella tietojenkäsittelyn ammattitukinnon ja työn ohessa yritysjohtamista. Ja sen lisäksi erilaisia muita lyhytkoulutuksia myyntitaitojen kehittämiseen ynnä muuhun.

Tällä hetkellä koulumaailmaan ja oppimiseen on yhteydessä tietysti lasten kautta. Toinen lapsista on suuren muutoksen edessä, kun alakoulusta siirrytään syksyllä yläkouluun. Toinen lapsista aloittaa taas viimeisen vuoden alakoulua ennen siirtymistä yläkouluun. Niin ne lapset kasvavat!

Onkin ollut jännä seurata miten jotkin asiat ovat edelleen samankaltaisia kun omina kouluaikoina, mutta luonnollisesti myös moni asia on muuttunut. Itsekin on ollut kaksi vuosikymmentä edistämässä muutosta kohti monimuotoisempaa oppimista, ja nyt huomasi koronan ja etäkoulun myötä kuinka siihen herättiin vasta pakon edessä. Mutta samalla oli ilo huomata kuinka oppilaitokset saivat asiat hoitumaan tavalla tai toisella, ja opetusta pystyttiin järjestämään. Jotenkin sitä ajatteli että se työ mitä on oppilaitosten kanssa tehnyt, kantoi hedelmää kun on saanut olla vaikuttamassa siihen että koulut ja opettajat olivat valmiimpia uuteen tilanteeseen.

Oikein paljon onnea kaikille ylioppilaille, ammattiin valmistuville sekä kaikille muillekin koulutyönsä päättäville ja oikein aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Terveisin,

Marko