14.4.2023 Tarina Tillisinapin takana

Kaikki alkoi vuonna 1958 Vaskiolla Anna ja Matti Ojalan baarista. Perinteistä Matin Mainio-sinappia valmistettiin baarin takahuoneessa viiden litran kattilassa. Aluksi sinappia tarjoiltiin Annan tekemien lihapiirakoiden välissä. Ne veivät kielen mennessään ja piirakoista muodostui erityisen suosittu herkku. Kesän korvilla Ojalat valmistivat perinteisen sinapin ohella myös TILLISINAPPIA! Tillisinappi sopii mahdottoman hyvin erilaisten kesäruokien maustamiseen. Kalaruoat ja uudet perunat saavat tillisinapista oivan parin. Tillisinappi sopii erilaisten kastikkeiden mausteeksi ja vaikkapa munavoihin se antaa hienon säväyksen. Matin Mainio täyttää tänä vuonna 65-vuotta. Juhlavuoden kunniaksi mekin halusimme valmistaa tätä kesäherkkua. Ohje on alkuperäinen ja nyt tillisinappia on saatavilla rajoitettu erä. Tillisinappi on herättänyt positiivista ihmettelyä. Kaikille kiinnostuneille tiedoksi, että tillisinappia on saatavilla erilaisissa tapahtumissa, joissa kierrämme kesän aikana. Mukavaa kesän odotusta ja maistuvia grillihetkiä! -Minna-

21.12.2022 Perheen yhteinen aika tekee joulun

Joulu tulla jolkottaa ja sinappiyrittäjän vauhdikkain sesonki on meneillään. Täällä sinappitehtaalla joulun aika alkaa jo syksyllä syys-lokakuulla. Tulevan joulun sinappeja valmistetaan kauppojen hyllyille ja joulu on myös liikelahjasinappien kulta-aikaa. Tehdään tarkkoja laskelmia raaka-aineista ja niiden riitävyydestä, jotta kaikki sinapit saadaan purkkeihin hyvässä aikataulussa. Tämä joulu on ollut raaka-aineiden osalta haastavaa aikaa, varsinkin sinappijauhojen tarvittavassa määrässä on ollut aika kikkaileminen. Yhteen kattilaan sinappijauhoa menee kymmeniä kiloja ja valmista sinappia siitä saadaan n.1000 pulloa. Joulun alla sinappia tehdään useita kymmeniä kattilallisia. Sesongista huolimatta olemme voineet kuitenkin myös huilata ja laittaa kotia vähitellen joulukuosiin. Pipareita on lasten kanssa leivottu ja rakennettu kaksi piparkakkutaloakin. Jouluruoista perunalaatikkoa on tullut jo maisteltua, sekä tietysti riisipuuroa ja rusinasoppaa. Jonkin verran myös joululauluja on kuunneltu, ne eivät vain hivele meillä kaikkien korvia, joten sitä minun on tarvinnut hieman rajoittaa. Kinkku kruunaa meidän joulupöytämme ja perinteisesti Marko on sen paistanut ja pintaan tottakai sivellään omaa sinappia, perinteistä Mainiota. Oma suosikkini kinkun lisäksi on perunalaatikko ja ei niin perinteinen punajuurilaatikko, niin ja juustoja unohtamatta! Mikä on sinun suosikkisi joulupöydässä? Tunnelma, kiireettömyys ja LAPSET tuovat meille joulun. Perheen yhteinen aika- lasten ilo, siinä on kaikki. Oikein ihanaa joulua kaikille! Lämpöä ja rakkautta jokaiseen kotiin! Jouluisin terveisin, Minna

5.12.2022 Varainkeruuta ja hyvää yhteishenkeä sinapilla

Marttilan koti- ja kouluyhdistys ry on jo parin vuoden ajan kartuttanut kassaansa myymällä Marttilan koti- ja koulusinappia. Idea lähti Matin Mainion upeasta tuotteesta, jonka saa paketoitua haluamaansa custom-pulloon, jolloin on mahdollista myydä Marttilan ikiomaa tuotetta. Projekti lähti liikkeelle järjestämällä koululaisille logonsuunnittelukilpailu, jotta saatiin yhdistykselle hieno tunnus, joka sopii loistavasti sinappipullon etikettiin. Koululaiset saivat aikaan upeita ehdotuksia, joista voiton vei sopivan yksinkertainen ja koti- ja kouluyhdistyksen ideaa hienosti kuvaava teos. Logon pohjalta saatiin sitten Matin Mainion kautta suunniteltua sinappipullon etiketti ja sopiva väri pulloon ja korkkiin ja hieno tuote oli valmis. Sinappia on myyty aiemmin jatkuvasti erilaisissa tilaisuuksissa, mutta nyt on vakiintunut kausittaisempi myynti joulun alla, sillä sen on todettu olevan tehokkainta myyntiaikaa sinapille. Oman koulun hyvänmakuinen sinappi onkin mukava joulumuistaminen sukulaisille ja tutuille ja toki joulun aikaan sinappia kuluu jokaisessa kodissakin tavallista enemmän. Sinapin myynti tulee varmasti toistumaan meillä vuosittain ja onhan ikioma sinappi hieno tuote myytäväksi täällä yhteisöllisessä Marttilan kunnassa. Terveisin Saija Hurme

2022-12-06T11:14:24+03:0005.12.2022|Vapaa-aika|0 Kommenttia

7.11.2022 Isänpäivän ja isyyden merkityksestä

Lapselle elämän tärkein ihminen on äiti, se on sanomattakin selvää. Myöskään isänpäivän merkitys ei ole ollut niin vahva kuin äitienpäivän, sen kertoo jo historiakin. Tutkin asiaa Wikipediasta, ja päivän historiakin sen jo osoittaa. Äitienpäivää on vietetty Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1918, kun isänpäivä tuli kalenteriin vasta 1970, tosin vain väliaikaisesti vuoteen 1972 saakka, jonka jälkeen se tuli uudelleen virallisesti kalenteriin vasta vuonna 1987. Viralliseksi liputuspäiväksi se julistettiin vasta vuonna 2019. Mutta kuten eräs ystäväni joskus sanoi, hän on isä ihan joka päivä, hän ei tarvitse siihen erikseen yhtä nimettyä päivää vuodessa. Myös isän rooli yleisesti perheissä on vuosien saatossa muuttunut, ja uskonkin että myös isyyden ja äitiyden merkitys on tasa-arvoistunut, moni lapsi kokee varmasti isän ja äidin yhtä tärkeänä. Itse tulin isäksi vuonna 2009 ja se on ehdottomasti elämäni hienoin päivä! Se laittoi kerralla elämän tärkeysjärjestyksen uusiksi. Tyttärestäni tuli elämäni tärkein ihminen, ja koen todella aikuistuneeni vasta sinä päivänä kun pidin häntä ensimmäistä kertaa rintaani vasten. Jotenkin se päivä muutti myös suhdetta omaan isääni erilaiseksi ja ymmärsin, kuinka suuri merkitys isälläni on ollut omassa kasvamisessa juuri sellaiseksi kuin olen. Ja kuinka paljon olen häneltä oppinut niin käytännön asioita kuin muun muassa rohkeutta ja uskoa omaan itseeni. Ja kuinka hän on aina valmis auttamaan kaikissa tilanteissa joita elämän varrella on ollut, täysin pyyteettömästi. Oma roolini tyttäreni [...]

2022-11-07T17:43:57+03:0007.11.2022|Juhlapyhät, Vapaa-aika|0 Kommenttia

28.10.2022 Huhuu ja hyytävän herkullista Halloweenia

Halloweenia vietetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Alunperin Amerikasta lähtöisin oleva juhlapyhä on rantautunut myös Suomeen ja on selvästi tullut jäädäkseen. Nykyään Halloween on erityisesti lasten rakentama syksyinen juhla. Silloin pidetään naamiaisia, kaiverretaan kurpitsalyhtyjä, katsotaan kauhuelokuvia ja kerrotaan kauhutarinoita, sekä herkutellaan teemaan sopivilla herkuilla. Tässä yksi vinkki Halloweenin tarjoilupöytään: Muumiohodarit Hotdog-sämpylöitä Voitaikinaa Nakkeja Matin Mainio Sinappia ja Ketsuppia Anna voitaikinan sulaa ja leikkaa se sitten pitkiksi, ohuiksi suikaleiksi. Kääri suikaleet nakkien ympärille ja paista 225-asteessa 10 minuuttia. Paahda sämpylät, laita Matin Mainio Ketsuppia pohjalle, lisää nakki ja taiteile nakille silmät ja suu Matin Mainio Sinapilla. Halloween-herkku on valmis!

21.6.2022 Sinappi yhdistää ihmiset

Oletteko huomanneet, että sinappi kuuluu moniin erilaisiin tilanteisiin, joissa ihmiset viettävät aikaa yhdessä? Makkaranpaisto retkillä, kesän grillihetket, saunaillat ja kiuasmakkarat. Illanistujaiset ja juhlapyhät. Tässä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Sinappi saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluja ja mitä erilaisempia mielipiteitä. Sinappi herättää tunteita, miltei poikkeuksetta sinappi nostaa hymyn huulille ja on ehdottomasti positiivinen ja iloinen aihe. Juhlapyhistä Juhannus on aivan ovella. Mitä olisi Juhannus ilman sinappia? Se kuuluu juhannukseen yhtä paljon kuin sauna ja yhdessäolo. Grillit kuumenevat takapihoilla ja mökeillä. Aika pysähtyy hetkeksi. Ystävät, sauna ja sinappi! Siitä on meidän Juhannus tehty ja uskoakseni myös monen muun suomalaisen Juhannus. Blogin kuva on otettu viime Juhannuksena. Silloin lähdimme porukalla pyöräilemään heimon vanhimpien lapsuusmaisemiin. Monet, monet Juhannukset olemme tällä porukalla viettäneet. Mahtaisiko seuraava olla jo kahdeskymmenes. Samainen porukka on ollut myös mahtava tukiryhmä yrittäjyytemme eri vaiheissa. Kiitos siitä. Oikein mukavaa ja rentouttavaa Juhannusta kaikille! Kesäisin terveisin Minna

31.5.2022 Oppiminen on ikuista

Jälleen koittaa aika kun koulut päättyvät ja oppijat voivat aloittaa ansaitun kesäloman. Toiset juhlivat valkolakkia, toiset valmistumista ammattiin. Joillakin päättyy yksi vaihe elämässä ennen uuden alkua. Pienemmillä koittaa koulutaipaleen aloitus ensi syksynä, toisilla yläkouluun siirtyminen tai peruskoulusta siirtyminen toiselle asteelle kesäloman jälkeen, ja muilla pieni tauko opin tiellä. Itselleni koulumaailma on ollut hyvinkin merkittävässä osassa aina ensimmäisestä luokasta tähän päivään saakka. Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun, jonka jälkeen työelämään, ja kaikki työpaikkani kesätöitä sekä nykyistä sinappitehdasta lukuun ottamatta ovat olleet hyvinkin vahvasti kytköksissä opiskeluun. Valmistumiseni jälkeen olin muutaman kuukauden töissä Kaarinan kaupungin yksikössä jossa toimi myöskin erityisoppilaiden ryhmä. Sen jälkeen suoritin siviilipalvelusta Puolalanmäen koulussa, jonka jälkeen siirryin Avoimen yliopiston palvelukseen, jossa työskentelin kymmenisen vuotta vahvasti opetuksen ja oppimisen parissa, jonka jälkeen toiset kymmenisen vuotta koulutusalan yritysten palveluksessa kehittäen verkko-oppimisen käytänteitä ja auttamassa opettajia opetuksen monimuotoistamisessa. Ja koska varsinaiset omat opintoni jäivät melko lyhyeksi kun siirryin työelämään, niin olen työn ohella myös opiskellut. Avoimessa yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä, oppisopimuksella tietojenkäsittelyn ammattitukinnon ja työn ohessa yritysjohtamista. Ja sen lisäksi erilaisia muita lyhytkoulutuksia myyntitaitojen kehittämiseen ynnä muuhun. Tällä hetkellä koulumaailmaan ja oppimiseen on yhteydessä tietysti lasten kautta. Toinen lapsista on suuren muutoksen edessä, kun alakoulusta siirrytään syksyllä yläkouluun. Toinen lapsista aloittaa taas viimeisen vuoden alakoulua ennen siirtymistä yläkouluun. Niin ne lapset kasvavat! Onkin ollut jännä seurata miten jotkin asiat ovat edelleen [...]

2022-05-30T19:57:22+03:0030.05.2022|Juhlapyhät, Vapaa-aika|0 Kommenttia

4.5.2022 Äidinrakkaus on ikuista

Sana Äiti on voimallinen, se herättää tunteita niin isoissa kuin pienissä lapsissa. Äiti on ehkäpä yksi kauneimmista sanoista suomenkielessä. Sana Äiti opitaan jo varhain, ensimmäisten sanojen joukossa. Itse muistan hetken hyvin selvästi. Olin lapseni kanssa lähikaupassa jauhohyllyjen kohdalla. Ulkona oli kaunis, aurinkoinen keli. Lapsellani oli sateenkaarenraidallinen body päällään, hän istui rattaissa kun se sana tuli ensimmäisen kerran: ÄITÄ. Voi sitä tunnetta rinnassa, lämpöä ja rakkautta. Äidinrakkautta. Mitään muuta en äitinä toivo kuin sitä, että lapsi on onnellinen ja löytää ympärilleen ihmisiä jotka hyväksyvät hänet sellaisenaan. Kumpa maailma kohtelisi lempeästi ja kun myrskytuulia puhkeaa, osaisi lapsi ottaa ne vastaan niin etteivät myrsyt ja tyrskyt vie mukanaan. Ja se, että lapsella on tunne että Äitälle-Äidille voi soittaa milloin vain. Minkä tahansa ikäisenä, syystä tai ilman syytä. Voi kumpa sitä osaisi pakata oikeanlaisia eväitä reppuun. Omalle äidilleni kiitos, että juuri sinä olet äitini ja universumille kiitos siitä, että saan itse olla äiti. Onnellista äitienpäivää kaikille äideille! Terveisin Minna

2022-05-04T10:50:30+03:0004.05.2022|Juhlapyhät, Vapaa-aika|0 Kommenttia

25.4.2022 Mitkä ovat Vapun parhaat piknik-eväät?

Vappu, työn, opiskelijoiden ja kevään juhla! Ihana, odotettu kesä on jo ovella, kuinka mahtavaa on nauttia piknik-eväistä luonnon helmassa. Kiva retki ei aina vaadi lähtemistä kotoa, sillä viltin voi levittää pihallaan omaan lempipaikkaansa. Perinteisiin vappuherkkuihin kuuluu tietysti sima ja munkit. Omaan vappukoriini näiden lisäksi pakkaisin perheemme kestosuosikkeja, hodareita. Hodarit on helppo ottaa piknikille mukaan. Ruokatermokseen voi pakata niin sämpylät kuin napsahtavat nakitkin. Meillä mausteena majoneesin ja kuivatun sipulin ohella käytetään tietenkin sinappia! Esimerkiksi valkosipulisinappi sopii mainiosti hodarin kaveriksi. Jos hodarista haluaa ruokaisamman voi sen täyttää lisäksi vaikkapa perunasalaatilla. Toinen helppo vaihtoehto piknik-eväiksi on valmistaa mukaan grillileipiä. Ne maistuvat niin lämpiminä kuin kylminäkin. Leipien väliin valmistaisin jauhelihapihvejä. Pihvitaikinaan meillä lisätään aina sinappia, valkosipuli- tai chilisinappi tuo pihveihin mukavan säväyksen, ei voi kuin suositella kokeilemaan! Helpot eväät ja retkikohteen valinta omalta pihalta takaavat sen, että aikaa jää olemiseen ja hetkestä nauttimiseen. Oikein lystikästä Vappua kaikille! Terveisin, Minna

2022-04-25T11:51:03+03:0025.04.2022|Juhlapyhät, Vapaa-aika|0 Kommenttia
Go to Top