12.4.2022 Ukrainan kriisin vaikutukset sinappitehtaalla

Enpä olisi uskonut minkälaisia haasteita tämä kevät tuo tullessaan. Ukrainan kriisin vaikutukset iskivät nopeasti myös meidän arkeemme. Kaksi vuotta sitten koronan myötä toiminta vaikeutui myös sinappitehtaalla jossain määrin, mutta alkusäikähdyksen jälkeen tilanne kuitenkin alkoi tasaantua. Tuotekehitysprojektien kautta saimme mukavan sykäyksen toiminnan kehittämiseen ja lanseerasimme viime vuonna sen tuloksena myös uusia tuotteita kauppojen valikoimiin. Jonkin verran koronapandemia vaikutti myös meidän alallamme tarvikkeiden ja raaka-aineiden saatavuuteen ja hintoihin, mutta kokonaisuuden kannalta vaikutus oli kuitenkin suhteellisen pieni. Näin ollen jonkinlaisia haasteita osasimme toki odottaa Ukrainan tilanteen kärjistyttyä, mutta yllätti miten nopeasti ja rajusti se iski meidän toimintaamme. Hetken näytti jo siltä että tänä kesänä täytyy säännöstellä sinapin myyntiä sinappijauheen saatavuuden vuoksi. Onneksi maahantuojamme piti puoliamme ja pystyi takaamaan meille raaka-aineita. Joten sinappikattilat pyörivät entiseen tapaan koko kesän. Myös muiden raaka-aineiden ja tarvikkeiden saatavuus pitäisi olla turvattu meidän osaltamme kesäksi, vaikka niissäkin on pieniä haasteita ilmennyt. Suurempi haaste on raaka-aineiden ja tarvikkeiden hintataso, joka tulee vaikuttamaan meidän jokaisen kukkaroon. Meidänkin on ikävä kyllä pakko siirtää nämä kasvaneet kustannukset myyntihintoihin, koska jos pitäisimme tuotteiden hinnat ennallaan emme pelkästään tekisi töitä palkatta vaan maksaisimme osan raaka-aineista omasta pussistamme. Kaikki tämän alkuvuoden hinnankorotukset yhteenlaskettuna tarkoittaa tuotantokustannuksissamme noin 35% kasvua, mikä tulee väistämättä vaikuttamaan myös tuotteidemme hintaan kaupassa. Emme halua kuitenkaan tinkiä laadusta jatkossakaan, joten toivommekin asiakkailtamme ymmärrystä ja tukea ja pakollisista hinnankorotuksista [...]